NUOTTI-valmennukseen voit hakeutua, mikäli tarvitset tukea tulevaisuuden suunnitelmien hahmottamiseen ja luomiseen, apua työ- tai koulupaikan hankkimiseen tai tukea arjen erilaisiin haasteisiin. Valmennukseen haetaan soittamalla Kelan kuntoutusasioiden palvelunumeroon 020 692 205. Voit ottaa yhteyttä Kelaan myös verkostosi kanssa, esimerkiksi kuraattorin tai Ohjaamon työntekijän kanssa.

Valmennus kestää 5 kk ja sisältää yhteensä 20 tapaamista. Tapaamiset toteutuvat arkiympäristössäsi; kotona, koululla, kahvilassa, kirjastossa tai muulla sovitulla paikalla. Valmennuskertojen välillä pidätte yhteyttä valmentajasi kanssa puhelimitse ja viestein. Valmentaja voi myös tulla mukaasi asioimaan esimerkiksi Kelaan, TE-toimistoon tai lääkäriin.

Valmennus on tavoitteellista työskentelyä, jonka avulla opit tunnistamaan vahvuuksiasi, voimavarojasi ja taitojasi ja opit hyödyntämään niitä esimerkiksi työnhaussa. Valmennuksella tuetaan myös elämänhallinnan taitoja, esimerkiksi arkirytmin ja raha-asioiden suhteen. Valmennuksen aikana pääset pohtimaan tulevaisuuttasi ja luomaan suunnitelmia. Valmentaja auttaa sinua hankkimaan tarvittavan verkoston ympärillesi, jotta sinulla on tukea tarjolla myös valmennuksen jälkeen.

Meillä Härmän Kuntoutuksella on nuottivalmentajia, jotka työskentelevät koko Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella (myös Kokkolassa). Heidät löytää Instagramista nimimerkillä harman_nuottivalmentajat, harmankuntoutus_vaasa sekä harmankuntoutus_jakobstad. Voit myös soittaa heille pohtiessasi, olisiko NUOTTI-valmennus sinulle oikea palvelu. Yhteystiedot löydät esitteestämme. Myös Kela ohjaa sinua löytämään sinulle sopivan kuntoutuspalvelun.

Vieritä ylös