Äänekoskelainen Esko Oksanen osallistui Härmän Kylpylässä järjestettävään Verso-kuntoutukseen jo toistamiseen. Kokemus on ollut niin myönteinen, että päätös palata samaan paikkaan oli hänelle helppo.
– Olen saanut täältä niin paljon, että on vaikea nimetä vain yhtä tai kahta tärkeintä asiaa, Esko sanoo.
Ensimmäinen kuntoutusjakso jätti hänelle vahvan tunteen siitä, että hän oli oikeassa paikassa.
– Olin täällä jo aiemmin kuntoutuksessa ja totesin, että paikka on hyvä ja ohjaajat hienoja. Siksi halusin tulla tänne uudelleen.
Verso-kuntoutus on palauttanut elämään iloa
Kuntoutukseen hakeutuminen alkoi terveyskeskuslääkärin laatimasta B-lausunnosta.
– Terveyskeskuksesta saadulla lääkärintodistuksella hain, sain suositukset ja valitsin kuntoutuspaikaksi Härmän Kylpylän ja tulin valituksi.
Työuransa Esko teki Lahden kaupungin metsäosastolla. Päivät kuluivat varsinaisessa työssä ja illat atk-opettajana.
– Uuvuin siinä lopulta, masennuin ja sairastuin. Lääkäri totesi, että ei tuosta tule miehestä mitään ja lähetti eläkkeelle.
Myöhemmin vastoinkäymiset jatkuivat, kun Esko sairastui kielentyven syöpään.
– Siitä seurasi rankkoja hoitoja, ja sain päälle vielä lääkemyrkytyksen.
Tilanne vakavoitui, kun nestettä kertyi keuhkoihin. Lopulta hän joutui hengityskoneeseen ja tehohoitoon.
– Silloin meinasi huumori loppua kokonaan. Ei vaikka kuinka laittoi leikiksi, että mikä on päivän säde tänään, Esko kertaa nyt jo naurahtaenkin muistoille.
Ammattilaisten avun lisäksi myös ystäviä
Kaikkien koettelemusten jälkeen Verso-kuntoutus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Ammattilaisten avun lisäksi Esko kertoo saaneensa kuntoutusviikoilta hyviä ystäviä.
– Vertaistuki on kaikista parasta. Meillä on vieläkin WhatsApp-ryhmä edellisen Verso-ryhmän kanssa.
Eskon mukaan juuri yhteisöllisyys ja kokemus siitä, ettei ole yksin, ovat kuntoutuksen merkittävimpiä anteja.
– Kyllä tästä on ollut kovasti apua.
Katso videolta Eskon kokemuksia Verso-kuntoutuksesta
Tietoa Verso-kuntoutuksesta
Verso-kuntoutus on tarkoitettu aikuisille, joilla on todettu pitkäaikainen ja vaikea mielenterveyden häiriö. Kuntoutus auttaa ymmärtämään sairauden aiheuttamia haasteita, vahvistamaan omia voimavaroja sekä löytämään keinoja arjessa selviytymiseen. Kuntoutus toteutetaan ryhmämuotoisesti yhdistäen lähijaksoja ja etäkuntoutusta. Osallistuminen on kuntoutujalle maksutonta.
Keskeinen osa kuntoutusta on vertaistuki – mahdollisuus jakaa kokemuksia, tulla ymmärretyksi ja löytää työkaluja oman toipumisen vahvistamiseen.